29.10.2010

Pieleen menneet treenit

Kuten otsikosta saattaa jo uumoilla, maanantain agilityharkat ei menneet ollenkaan niin kuin piti.. Harjoittelimme kieputtelua esteen, putken ja puomin välillä niin, että putki oli puomin pään alla, hyppy suorassa linjassa puomin kanssa.

Hukka hyppäsi tosi innottomasti, se ei meinannut mennä putkeen jne. Mikään ei tuntunut sujuvan. Ja yleensä reippaasti kuunteleva H alkoi haistella pohjaa ja muutenkin oli nihkeä. Tämä kaikki voisi johtua myös ohjaajan kyvyttömyydestä antaa selkeitä ohjauksia, mutta muutkin valittelivat pohjan olevan jotenkin outo. Se tarttui ekstra paljon koirien tassuihin eikä ryhmän muillakaan jäsenillä ollut paras päivä. Toivottavasti ensi viikolla kun kouluttaja tulee taas pistämään meidät ruotuun saadaan jotain parempaa aikaan.

Tottikset on jääneet nyt vähemmälle huomiolle omien koulukiireiden vuoksi. Viikonloppuna olisi tarkoitus vähintään kerran mennä ulkona johonkin treenaamaan paikalla oloa ja seuraamista. Katsotaan miten käy.

Ai niin, olen innostunut ajatuksesta neuloa vilukissa Hukalle villapaita. Prototyypistä tuli ehkä maailman historian rumin pikkukoiran paita, mutta tästä se lähtee :) Yritän saada jossain vaiheessa kehitys kuvasarjan jahka saan useamman version valmiiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti