SLO

Eli pohdiskelua Myn elämää kiusaavasta vaivasta.

SLO eli symmetrical lupoid onychodystrofy eli LO eli lupoid onychodystrofy. Lukuisia muitakin nimiä on, kuten rakkaalla lapsella kuuluu. SLO on Lupus-sairauksiin kuuluvat autoimmuunisairaus, jossa oireet keskittyvät koiran kynsiin. Kynsien kiinnityskudokset rappeutuvat, josta johtuen kynsimateriaali muuttuu, kynnet kasvavat hassun muotoisiksi ja irtoavat helposti, muutoksia on useammassa tassussa. Myllä joka jalassa. SLOlle on tyypillistä sairauden puhkeaminen nuorella iällä.

Myn ensimmäinen kynnen repeämä tapahtui tämän vuoden helmikuussa. Silloin katsoimme eläinhoitajan kanssa, että vähän hassulta näyttää kynsimatsku, mutta emme sitten kiinnittäneet asiaan enemäpää huomiota. Kynsiä repeää, big deal. Seuraava kynsi lähti jossain vaiheessa talvea, koira ei oireillut sitä mitenkään joten tarkka ajankohta ei ole tiedossa. Seuraava repeämä tuli huhtikuun alussa, jolloin huomasin myös, että muutama Myn kynsistä on vähän hassun näköisiä. Eläinlääkäri epäili, että kyseessä voisi olla SLO.
 
Diagnoosin varmistaminen vaatii biopsiana koko distaalisen phalanksin (varpaan) kynsineen. Siihen en vielä päätynyt eläinlääkärin kanssa, koska hoitokokeilukin on ihan järkevä vaihtoehto kun muita oireita ei (vielä toistaiseksi ainakaan) ole. Biopsia nostetaan uudelleen pöydälle mikäli sairaus alkaa koiraa enemmän vaivaamaan, mahdollisesti jossain vaiheessa tehtävän sterilaation yhteydessä. 

My laiduntaa

Tällä hetkellä Myn revenneet kynnet ovat lähteneet uuteen kasvuun. Pari muuta kynttä on katkennut itsestään. Koira ei onnu, eivätkä kynnet tunnu sitä vaivaavan. Ihosairauksiin perehtyneen eläinlääkärin kanssa keskuteltuamme päädyimme hoitokokeiluun rasvahapoilla. Seuraava vaihtoehto olisi antibiootti kuuri, mutta koska varsinaisia tulehdusmerkkejä ei ole ja koira voi tällä hetkellä hyvin en siihen halunnut lähteä. Ajatuksen taustalla on vahvasti, etten halua käytää antibiootteja turhaan lisäämään resistenssi ongelmia.

Agilityn osalta otetaan nyt rauhallisesti. Hukka on saanut paikata Mytä loppu kevään treeneissä ja se onkin ollut ihan into piukeana asiasta. Viime treeneissä otin Myn mukaan ja se sai lopuksi harjoitella esteen edessä istumista ja suoraan yhden esteen hyppäämistä. Käännökset, putket ja kontaktiesteet vähän jännittää, että mitenhän käy. En haluaisi millään Myn (ja minun) joutuvan luopumaan rakkaasta harrastuksestamme, mutta lähdemme varmaankin pikku hiljaa kokeilemaan mitä voimme tehdä.

Aurinkoista kevättä kaikille lukijoillemme!

Slow foodia koirille

Kävin Annen vinkkaamalla Malin Ekblomin luennolla, jossa keskityttiin ruoka-aterioiden sisällön sijaan siihen, miten koira tulisi ruokkia. Ruokakupista sapuskan imurointi sekunnissa jättää koiran helposti nälkäiseksi. Ekblomin mukaan koira kokee syöneensä enemmän kun se käyttää enemmän aikaa sen popsimiseen. Ruuan etsiminen, repiminen ja pureskelu - työntekeminen sapuskan eteen - on koirille luonnollista toimintaa eikä pelkkä ruokakupin tyhjennys sitä tarjoa.

My tuntuu olevan aina nälkäinen ja sen syömisnopeus onkin jopa legendaarista noin pienelle koiralle, joten olen päättänyt panostaa ruokakuppiin joka hidastaa koiran ruuan imurointia.Ns. Slow feed - kuppeja löytyy jos jokin näköistä, mutta niiden saatavuus perus koiratarvikekaupasta tuntuu olevan vähän huonoa. Yksi malli löytyi eilisellä kauppareissulla Murren murkinasta, mutta sai vielä jäädä odottelemaan paremman värivalikoiman saapumista. Kuvat lainattu.

 Kongitkin voisi taas kaivaa jostain lelulaatikon pohjalta ja alkaa tarjota ilta ruuat niistä. Ekblomin mukaan ei ole haittaa jos koira syö ateriansa jäisenä, jos se vaan silloin syö sen hitaasti. Muuten jäinen mahansisältö voi aiheuttaa vatsanpuruja - ihan järkeenkäypä ajatus minusta.

Muutosta ilmassa

 

 "O-ou.."

Otsikon alle kytkeytyy kaksikin eri aihetta. Mukavampana ensimmäinen eli MUUTTO. Olemme vaihtaneet koirakatraani kanssa maisemaa Vuosaaren merellisestä ilmastosta Viikkiin, keskelle peltoja, lehmiä ja hevosia. Jes! 

 Kodin pakkaaminen muuttolaatikoihin oli, jos mahdollista, vielä stressaavampaa nelijalkaisille kuin niiden hermoherkälle omistajalle. Myn stressi näkyi ympäriinsä pissaamisena, läähättelynä ja sen piti myös jatkuvasti seurata allekirjoittanutta sokkeloisessa laatikkolabyrintissä. Hukka sen sijaan tyytyi nukkumaan keskellä kulkuväyliä. Kätevää. Onneksi hurtat pääsivät siskolleni hoitoon pakkaamisen loppumetreiksi ja varsinaiseksi muuttopäiväksi. Nyt olemme jo kotiutuneet aika mukavasti uuteen, n. 20 neliötä edellistä pienempään soppeemme. Ainakin Mylle tämä on lottovoitto kun äiskä voi kadota enää vain kylppäriin kotona ollessaan, helpottaa vahtaamista huomattavasti.

Sitten toiseen muutokseen eli Myn terveyden muuttumiseen huonompaan suuntaan. Vajaa kaksi viikkoa sitten siltä lähti kolmaskin kynsi kun päästin sen ekalla iltalenkillä uusilla kotihuudeilla juoksemaan lumihangessa. Koira syliin vaan, autoon ja jo opiskelun myötä tutuksi tulleeseen Yliopiston hätäpäivystykseen. My ei meinannut aluksi suostua nukkumaan ollenkaan ja sedaatioaineita tarvittiin tupla-annos. Pääsimme puolenyön aikaan lähtemään kotia kohti, onneksi matka nykyään on niin lyhyt. Nyt sitten ollaan eletty taas kauluri päässä. Varvas on parantunut todella hyvin, mutta koska My tykkäisi nuolla sitä pysyy kuuppa päässä.

Koska kynsiä on nyt lähtenyt tiuhaan, eikä muita kuin kynsimuutoksia ole, epäillään sillä kynsiin liittyvää autoimmuunitautia (lupoidia onychodystrofiaa). Tosin jos jotain hyvää voi tästä repiä, on se kyllä mieluisin autoimmuunitauti jonka ottaisin, jos joku kerran pitää valita. Siitä lisää kunhan koira pääsee dermatologille tutkittavaksi ja diagnoosi varmentuu.

Yritä siinä nyt sitten pedata..

 .. kun joku nukkuu päiväpeitolla noin makoisan näköisesti.

Kirotut hammaspeikot!

Eli Hukka kävi jälleen hampaiden putsauksessa. Onhan viime kerrasta jo huimat reilu puoli vuotta :( Mikä siinä on, että näille miniatyyreille tulee sitä hammaskiveä niin helposti? Hukka tuntuu olevan vielä jopa tässäkin porukassa aivan toivoton tapaus. Taas jouduttiin poistamaan kolme etuhammasta, kun hammaspeikot olivat päässeet kiinnityskudosten kimppuun. Saakelin parodontiitti! No, eipä pieni pommeroinen niillä taida kauheasti mitään tehdä, mutta kieli ei nyt sitten jatkossa pysy varmaan sitäkään vähää suussa - älykäs vaikutelma on taattu! :D

P4-hampaat olivat nyt aika hyvässä kunnossa, varmaankin barffin ansiosta. Pakastimessa odottelee jo possun kylkiluita pikkuista varten, kunhan suu on saanut pari päivää aikaa levätä. Siihen asti mennään mössöillä. Mylle hammaskiveä on kertynyt lähinnä P4:siin, joten sille varmaankin kovempien luiden kuin kaulojen pureskelu tekee myös oikein hyvää.

Seuraava projekti Hukan kanssa olisi totuttaa se sähköhammasharjaan. Onhan se aika pelottava värkki pomeraanin mielestä, mutta tavallisen harjan kanssa toimitukseen menee niin kauan, että siinä ehtii yhden jos toisenkin päreet palaa useampaan otteeseen.

Kuulumisia agilityn ja raakaruokinnan saralta

Huomasin juuri, etten ole ollenkaan kirjoittanut Myn agility-harrastuksesta. Hups! Kävimme syksyllä ahkerasti K9:n alkeisryhmässä Hakkilan hallilla. Silloin meillä oli kouluttaja joka kerta (kaksi eri kouluttajaa vuorotteli) ja tutustuimme ihan alkeisiin, kuten yksittäiset hypyt, kepit verkoilla ja putki.

Kontaktien opettelua olemme tehneet koko ajan kotona laatikon avulla, tosin nyt se vaihtui Patologian oppikirjaan :) Mylle paikallaan oleminen on kauhean vaikeaa, joten kontaktien 2 on 2 off - seisahtumisasento vaatii todella paljon työstämistä. Nyt olemme siinä vaiheessa, että hätähousu pysyy paikallaan sisällä, kotona, ja mieluiten niin, etten minä liiku mihinkään. Kaipa tästä on matka vain ylöspäin? :D

Vuoden vaihteen jälkeen olimme pitkään tauolla. Ensin olin itse matkalla ja heti sen jälkeen My loukkasi kyntensä joutuen sairauslomalle. Pikku Hukkanen pääsi tällöin agility-treeneihin ja voi sitä pienen koiran iloa :) Tekisi mieli ottaa se mukaan vaikka joka kerta!

Nyt olemme viimein päässeet taas treenaamaan Myn kanssa ja näin ollen aloittaneet renkaan opettelun. Viime treeneissä menimme sitä ensimmäistä kertaa irto renkaalla ja ainakin sillä homma sujui kuin rasvattu. Ensi kerralla sitten ehkäpä jo oikeaa rengasta!

 Hukka kommentoi ruuan tulon hitautta - Väy!

Ruokinnassa olemme edelleen aika lapsen kengissä. Koirat saavat nyt aamulla lihaa + kasviksia ja illalla jauhettuja broilerinsiipiä / kanankauloja / sian kylkiluita. Viimeksi mainitut on erityisesti ajateltu hammasharjaluiksi. Toivottavasti ne siinä hommassaan onnistuvat. My pistelee kanankaulat kokonaisina suihinsa (pureskelematta!) jos en ole pilkkonut niitä tai pitämässä kiinni toisesta päästä. Myös Hukka luulee olevansa niinkin iso koira, että se voisi harrastaa samaa, joten Hukalle kanankaulat tarjoillaan kädestä syöttämällä. Logistisien ongelmien takia (vain yksi syöttäjä) My saa nyt sitten kaulansa pilkottuina. Tuntuisi kyllä elämä olevan helpompaa jos koirat ei olisi tälläisiä ahmatteja.. Tosin vielä pahempaa olisi nyrpistely, joten taidan vaan olla hiljaa ja yrittää selviytyä :)

 Lihojen paloittelun johtava tarkastaja.

Koiran biomekaniikkaa

Osallistuin Koirakerho K9:n "Koiran liikkuminen ja biomekaniikka"-luennolle, jossa luennoitsijana toimi kukas muukaan kuin Eläinsairaalan eläinfysioterapeutti H.Hyytiäinen. Tuntuu itsestään selvältä, että tottakai koira liikkuu eritavalla kuin ihminen, onhan sillä neljä jalkaa maassa. Tästä huolimatta oli hyvin mieltä avartavaa mm. joutua itse kokeilemaan koiran kävelyä nelinkontin. Ei niin helppoa voin kertoa! Eri koirarotujen rakenteelliset erot vaikuttavat huimasti niiden liikkumistapaan. Vinttikoiran ja mopsin rakenne on niin erilainen, että ei ole ihme, että liikkuminenkin on hyvin erilaista. Jokainen koira pyrkii löytämään itselleen sopivan, mahdollisimman energiatehokkaan tavan liikkua.

Peitsi on nyt sitten hyväksyttyjen askellajien listalla tämän luennon jälkeen. Eri asia ovat koirat, jotka vaihtavat yhtäkkiä ravin peitsiin (tai liikuttuaan  pennusta lähtien peitsillä vaihtavatkin yllättäen raviin - mikä taustalla?).

Keskustelimme yleisesti koiran treenaamisesta ja esille tulivat mm. seuraavat asiat; Hyvä peruskunto on kaiken pohjana. Koiraa ei kannata vuosien sohvaperunoinnin jälkeen nykäistä tiukkaan agilitytreeniin vaan aloittaa mieluummin kestävyysharjoittelusta pitemmillä lenkeillä tai muulla vastaavalla. Hyvän peruskunnon jälkeen aloitetaan voimaharjoittelu esimerkiksi vesijuoksulla, ylämäkivedoilla tai lumihankirallilla. Tämän jälkeen voidaan tehdä nopeusvoimaharjoittelua (esim. tehokkaat spurtit) ja vasta sitten siirrtytään itse lajiharjoitteluun. Toki kaikkeen vaikuttaa myös, miten intensiivisesti on tarkoitus jotakin lajia harrastaa ja itse lajin vaatimukset. Harva omistaja saa koiransa rikki lenkittämällä sitä itse juosten, polkupyörän kanssa pitää jo olla varovaisempi.

Tästä kaikesta innostuneena haluaisin heti tietysti laatia Mylle (ja miksei Hukallekin) treeniohjelman, jolla lähtisimme parantamaan peruskuntoa. Meidän tavoitteemme eivät ole korkealla, mutta hyvä peruskunto voi myös ennaltaehkäistä vaurioiden syntymistä kun lihakset pystyvät paremmin tukemaan niveliä alastuloissa ynnä muuta.  Saapa nähdä saanko kyseisen ohjelman tehtyä, saati sitä noudatettua. Pitäisi varmaan ensin nousta tästä sohvalta.. :)


Koiran biomekaniikka äärirajoilla.