1.7.2009

Hampilääkärissä

Eilen Hukka joutui hammaslääkäriin, koska sen yläkulmurit eivät heiluneet ollenkaan ja pysyvät hampaat lähentelivät jo puoltakorkeutta. Samalla lähtivät alakulmurit jotka eivät myöskään osoittaneet heilumisen merkkejä. Teemu vei Hukan klinikalle ja 2,5 piinallisen tunnin jälkeen sen sai hakea pois. Jätkä oli ihan pihalla kaikesta. Silmät olivat jo auki ja päätä aavistuksen jaksoi kannatella mutta muuten ihan lötkö.

Hukka nukkui suurimman osan illasta peitollaan. Se kuolasi vähän laimeaa verilimaa ja vaikutti todella uupuneelta. Syke oli hidas ja hengitysrytmi rauhallinen. Koko ilta oltiin hissukseen, Hukka nukkui, välillä nosti päätä ja kerran jopa nousi ylös. Ei puhettakaan, että koissu olisi ollut ulkoilukunnossa. Nukkumaan mentäessä levitimme paperit uudelleen lattialle. Yön aikan herra vähän jo virkosi. Oli vähän tassutellut, joi paljon ja voi pahoin. Aamulla se tapitti mua sängyn vierestä normaalin riekkumisen sijaan. Nyt kuitenkin jo jalat kantoi hyvin. Takapää oli selkeästi ongelmallisempi hallita kuin etupää. Kannoin Hukkasen ulos nurtsille ja käppäilimme takaisin kotiinpäin. Hitaasti. Aamupala onneksi pysyi hyvin sisällä ja siitä sitten lähtikin virkoamaan. Varmaankin tänään jo palailee ennalleen. En ole vielä viitsinyt katsella suuhun, kun illalla vielä vähän turvonnut. Ruuan popsimisessa ei ainakaan ollut mitään ongelmaa.

Toipilas

Teimme toissapäivänä tottisharjoituksia kohdistamisen ja koskettamisen saralla. Kosketusalustaa niin, että se oli jo vähän toisessa huoneessa. Meni kivasti. Kosketuskeppi sujui loistavasti ja sormeenkin kohdistaminen meni hyvin. Harjoiteltiin seisomista. Hukka yritti pitkään tarjota vain istumista ja maahanmenoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti