28.4.2010

Hyppelyä hip hei!

Luovutettuani yritykset pitää nenä kirjassa kun ulkona on +13 ja aurinko paistaa, lähdimme ekaa kertaa tänä keväänä Ojankoon :)) Hukka puhkui intoa kun viime hyppelyistä oli jo niin pitkä aika (viikkoja!). Koska A-este on mennyt lähinnä päin berberiä, teimme vauva-A:ta joka löytyi yhdestä nurkasta. H meni sitä innokkaasti, eikä ollut tietoakaan epäröinnistä. Hieno karvapallo!

Teimme neljän hypyn ja yhden putken yhdistelmää, jossa ideana oli vauhti. Hukalla oli selvästi hauskaa, samoin ohjaajalla. Teimme muutaman kerran puomia, myös yhdistettynä hyppyihin. Ei mitään valittamista :) Hyppyneliössä harjoittelimme takaa kiertoa, välistä vetoa ja kaiken maailman koukeroita, jotta Hn keskittyminen ohjaajan räpeltämiseen paranisi (ja ehkä ohjaajakin oppisi joskus olemaan koheltamatta). Ei voi olla kuin todella tyytyväinen pikku monsteriin!

Teimme vähän lisäksi itsehillintäharjoituksia. Eli H istumaan, ja pitää olla paikallaan, vaikka lähellä on este. Pääsin n. 3 metrin päähän ongelmitta. Edistytty siis on.

Hukka pääsi kotona pesulle ja puunaukseen, koska huomenna menemme YESsissä järjestettävän polvitarkastuskurssin opetusmateriaaliksi. Toivottavasti saadaan hyvä lausunto.

17.4.2010

Kyläilijöitä


Pimpulat

Sessi ja Ninni olivat meillä viime viikonlopun hoidossa, jotta Ninni pääsi kokeilemaan uimista. Ninni sai pikaiset lähtöpassit sen jälkeen, koska se tykkää häärätä vähän turhan paljon - läpi yön. Vannoutuneinkin eläinten ystävä on koetuksella, kun viedään yöunet. Sessi jäi vielä, koska sille varattiin aika Yliopistolliseen eläinsairaalaan pitkään jatkuneen väsymyksen takia. Syytä ei vielä löytynyt, mutta tutkimuksia jatketaan tiistaina.


Ninniäkin väsytti aamulla kun koko yö oli pitänyt valvoa..

Yhtenä aamuna oli käynyt hassu juttu. Hukka oli pistänyt maate Sessin petiin, joten Sessi-parka tyytyi kohtaloonsa ja änkesi itsensä erittäin paljon pienempään Hukan petiin. :D

Uimassa Hyvinkään koirakylpylässä

Ilmoitin Hukan ja Ninni-tipsun uimaan K9:n vuorolle Hyvinkään koirakylpylään. Meidän "pikkukoiraryhmässä" oli H & N:n lisäksi Loru ja Frodo, jotka kyllä edustivat vähän isompaa tyyppiä.

Meillä oli uimaope, koska olimme ekaa kertaa kylpylässä uimassa. Ninni osoittautui kunnon uimariksi ja sai kehuja tekniikastaan. Ei sekään tosin vapaaehtoisesti veteen mennyt. Hukka sen sijaan oli aika järkyttyneen oloinen; vedestä päästyään se tärisi kuin haavanlehti. Vedessä H kuitenkin ui hyvin. Opettajan ehdotuksesta harrastimme pariuintia. Hukka ui Ninnin imussa ja pysyi ehkä vähän rauhallisempana kun oli tuttu kaveri mukana näyttämässä esimerkkiä. Ninni sai uida vähän ilman opeakin, Hukan kanssa uimaopettaja oli koko ajan mukana.

Reippaat uimamaisterit

Pieni märkä koira, jolla on liian isot liivit



Kuvat: Teemu Logren

Uiminen on hyvää liikuntaa, koska se ei rasita samalla tavalla koiran niveliä kuin esim. juokseminen. Lisäksi se on kivaa vaihtelua, toivottavasti Hukankin mielestä jatkossa. Tarkoitus olisi kiusata sitä toisellakin reissulla vielä tänä keväänä jahka kaksijalkaisten aikataulut antavat periksi.

Pommitreffit

Seikkailimme viikko sitten tapaamaan Benji-pommia Heikinlaakson koirapuistoon. Pommeja piti olla enemmänkin, mutta ikävä kyllä omistajan sairastumisen takia eivät päässeet paikalla. Mutta ensi kerralla sitten! Koirapuisto oli ikäväksemme vielä täynnä lunta, jäätä ja sohjoa, joten pienen pieni prins(essa)imme ei olisi halunnut tehdä mitään muuta kuin maistella puusta tippuneita oksanpalasia. Huoh!


Innokas Benji oli Hukan kimpussa kuin herhiläinen, mutta Hukka ei edes ärähtänyt sille vaikka pikku-B käyttäytyi välillä vähän sopimattomasti :D Nuoruuden höperyyksiä varmaan ;) Luovutimme puistossa leikkimisen suhteen ja teimme yhteislenkin Heikinlaaksossa. Kuiva asfaltti sai hienohelmamme vähän innostumaan, joten kunhan koirapuistot alkavat kuivua suuntaamme varmasti uudelle yritykselle!



Pienetkin koirat keräävät yllättävän paljon kuraa :)



H: ":D"

Lisää todistusaineistoa osoitteessa: Hukan kuvat . Suurin osa kuvista Teemun ottamia.

28.3.2010

Viimeiset treenit Purinalla

Kevään viimeiset agilitytreenit Purinalla koittivat. Harjoittelimme hyppyneliöllä tiukempia linjoja :) H on niin pieni, että sen pitäisi pystyä tekemään tosi tiukkoja linjoja. Ohjaaja sen sijaan on iso ja kömpelö joten linjat eivät ole ihan parasta laatua :D Emme ehkä silti ole ihan toivottomia ^^ Ohjauskuvio oli hauska ja H hyppäsi nytkin hienosti hypyt, joissa rima oli alimmissa kiinnikkeissä. (Välillä nekin ovat olleet liian korkeita.) Voi olla, että emme pääse ikinä starttaamaan mölleissäkään tämän hyppykorkeusasian takia, mutta onneksi meillä on kummallakin hauskaa harjoitellessa.

Lopuksi teimme pisintä rataa ikinä :) Yhteensä 12 estettä. Rata koostui hypyistä ja putkista. Hukalla oli ihan kauhean hauskaa kun mentiin vaan huujaa vauhtia esteeltä toiselle ^^ Olisi tullut nollarata jos ohjaaja ei olisi sössinyt yhtä hyppyä :D Olen ajatellut hankkia kirjan, jossa olisi erilaisia harjoituksia valmiina kuten Clean Runin Exercise Sourcebook, jotta itsenäisten harjoituskertojen suunnittelu olisi vähän perusteellisempaa.

Nyt kun K9n vuorot ovat tältä keväältä ohi, odottelemme malttamattomina HSKHn Ojangon kentän vapautumista lumen peitosta. A-este on ollut Hlle vähän liikaa viime aikoina. Ojangosta löytyy vauva-A, jonka H on aikaisemmin joskus mennyt todella reippaasti. Jatkamme siis sillä :)

21.3.2010

Uusi huppari ja tottismietiskelyä


Happy Petin reissulta tarttui mukaan myös pitkään kuolattu fleece-huppari <3 Vähän pitää tuunata mahan alta, mutta muuten täydellinen suloisuus ^^

Uusi takki

Otin agilityssä lauantaina vähän istumisia ja paikalla oloja Hn kanssa. Musta on pitkään tuntunut, että vaikka kuinka yritän Hlle opettaa juttuja (istu, maahan jne) mikään oppi ei tunnu jäävän päähän vaikka motivaatiota olisi kuinka. Luulen, että ongelma ei ole ohjaajan täydellinen kädettömyys vaan herran itsehillinnän puute. Kun tarjolla on palkkaa H ottaa kierroksia vaikka kuinka ja sählää, kuopii, huutaa.. Pitäisi siis keksiä nyt itsehillintä- ja keskittymisharjoituksia poitsulle. Purinalla otetut istumiset ja todella lyhyet paikalla olot menivät yllättävän hyvin. Istumiset olivat nopeita !! Paikalla olo on tosi vaikeaa Hlle, mutta kunhan vaan mulla riittää energiaa harjoitteluun niin kyllä se siitä :)

Auta kesää - syö lunta!

Paluuta arkeen

Hukka vietti viikon hoidossa kun omistajat lähtivät nauttimaan Itävallan alpeista. Ilmeisesti kaikki oli sujunut hyvin. :)

Vierailimme muutaman päivän Lappeenrannassa. Junalla matkustaminen sujui hyvin! Ehkä ekaa kertaa H ei pissinyt junaan. Ihan kiva. H ei ilmeisesti ole Ninnin mielestä enää niin valtava riesa kuin aiemmin, koska se itsekin vähän haki Hta leikkimään.

Kävimme takaisin tultuamme Tuusulan Happy Petissä shoppailemassa. Se on Hn ehdoton lempikauppa, koska siellä on niin kivat tädit myyjinä, jotka paijaa ja antaa herkkuja. Mukaan tarttui Pet Headin Furtastic hoitoaine. Aiemmin olemme jo hankkineet saman sarjan Fears For Tears - shampoon, joka on hyvää ja varsinkin ihanan tuoksuista. Uusi hoitoaine pääsi heti koetukselle (Hta ei ole pesty ja harjattu läpi viikkoihin.. khm) ja suoriutui tehtävästään mainiosti. Nyt on pallerolla pehmeä ja harjattu turkki, joka tuoksuu mustikkamuffinsilta!

Lauantaina suuntasimme piiiitkästä aikaa Purinalle agilitytreeneihin. Kouluttajamme ei ollut paikalla, mutta meillä on ollut niin pitkä tauko, että ihan hyvä kun saatiin rauhassa palautella vanhoja juttuja mieleen. Pussi onnistui loistavasti, tosin nopeutta voisi olla vielä lisää. Hypyt, takaa kierrot ja valssit meni kivasti. Puomilla H oli vähän normaalia hitaampi, mutta muuten ok. Keinua otimme niin, että palkkaa löytyy laudan päästä, jonne Hn on tarkoitus juosta mahd nopsaan ja pysähtyä sinne. Laskin keinun itse alas. Pienen pieni rämähdys ei Hta haitannut. Keppejä otimme verkkojen kanssa. Nyt pitäisi saada sitä kuuluisaa vauhtia lisää niillä :) Hauskaa oli!