13.2.2012

Kynnetön ja turkiton koira

Myltähän repsahti tuo oikean etujalan lateraalikynsi reilu viikko sitten poistokuntoon. Eilen leikatessani koirien kynsiä huomasin, että sillä on toisessa takajalassakin yksi kynsi karkuteillä! Tästä tapahtumasta ei ole mitään havaintoja, pienet riekaleet on jäljellä ja ihan hyvin parantuneelta näyttää, mutta miten ihmeessä nää nyt on alkanut tippumaan?? Kynsi on vieläpä lähtenyt tuon eläinklinikkakäynnin aiheuttaneen kynnen jälkeen, koska silloin kaikki muut olivat vielä kunnossa.

Kollegan kanssa pohdiskeltuani ja nettiä selattuani olen tullut siihen tulokseen, että kokeilemme jotain kynsiä vahvistavaa lisäravinnetta. Lisäksi koira on aika turkiton vaikka juoksusta on jo kuinka kauan aikaa. Ilmeisesti kynsiin voisi auttaa biotiini ja turkkiin ehkäpä omegat biotiinin lisäksi. Muita mahdollisia vaikuttavia aineita sinkki? Pii?

Koska kotoa löytyy jo avattu Lohiöljy paketti päätin ostaa biotiinia erikseen (Biotiini Forte), ja pakkaussisältöä tutkittuani totesin siinä olevan myös sinkkiä ja metioniiniä joten ainakin nyt sitten tulee ne sinkit myös. Jos kuuri tuntuu auttavan voisin hyvin harkita jotain valmistetta josta nää kaikki löytys samasta, koska mitä vähemmän purkkien kanssa tarvitsee puljata sitä todennäköisemmin ne sisällöt päätyy koiraan eikä vaan jää kaappiin. Tutkiskelin nettiä ja ainakin Mirracoatissa näyttäisi olevan kumpaakin. Kokemuksia?

                      




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti