12.2.2010

Operaatio hampaiden puhdistus

Hukalle on kertynyt paljon hammaskiveä ensimmäisen elinvuotensa aikana, vaikka Hukka pureskelee nahkaluita päivittäin. Hampaiden pesu on jäänyt aika olemattomaksi, joten itseään tässä kai saa syyttää =( En haluaisi millään vielä Hukkaa hammaskiven poistoon, mikäli se pitäisi nukuttaa, joten kokeilemme kotikonsteja ensin.

Ostin tänään H:lle possun kylkiluita, joita alamme käyttää tavallisen hammasharjan & tahnan lisänä. Ensin H oli vähän epäluuloinen - mikä ihme tää on, voisiko sitä syödä? Sain sen kuitenkin vakuuttuneeksi, että tätä kannattaisi maistaa useamminkin ennen kuin tekee päätöksen siitä, tykkääkö luusta vai ei. Aikansa maisteltuaan H ihan hullaantui nakertamaan luuta, jossa oli vielä lihaakin päällä vähän jäljellä. Nam nam. En ollut itse varma saako se noilla pikkiriikkisillä hampaillaan mitään irti, mutta kyllä sai =) Pitää vaan vahtia, ettei se popsi liian isoja paloja ahneuksissaan.

Luiden lisäksi H popsii PlaqueOffia, nahkaluita ja kuivanappulaa. Ja allekirjoittanut myös ryhdistäytyy siinä harjan käytössä niin ehkä joskus saadaan koiralle puhtaat hampaat ja vähemmän löyhkäävä hengitys.

Hukan haava on parantunut nätisti, MUTTA tikit ovat lähteneet lähes kokonaan irti. Hukalla on ollut kuuppa päässä kun emme ole olleet kotona ja silti enää ehkä yksi tikeistä on paikoillaan. Mur! Nyt pidetään varpaat ja sormet (ja tassut) ristissä jotta haava pitää eikä repeä.

1 kommentti: