8.11.2009

Mökkireissu

Pakattiin autot ja lähdettiin neljän tulevan eläinlääkäri -tytön ja neljän koiran (kolme tyttö + H) voimin mökkeilemään Sofin mökille viikonlopuksi. Koirat sai juosta valtoimenaan isolla aidatulla pihalla. Seurue tuli muuten suht hyvin toimeen keskenään, mutta yhdellä nartulla oli vielä juoksu joten H oli ihan sekaisin suurimman osan ajasta ja huusi nartun perään :( Heti kun eivät olleet samassa paikassa rauhoittui onneksi.

Teimme lauantaina pitkän metsälenkin aivan ihanassa maastossa. Tosin ei niin ihanassa säässä kun tuli koko ajan vähän vettä taivaalta. Koiria se ei tuntunut pahemmin haittaavan. Jopa pikkuinen Hukka jaksoi koko lenkin. Vaikeassa maastossa se meni samaa polkua ihmisten kanssa, siinä missä muut koirat hyppelivät siellä täällä. Kaikista jyrkimmässä kohdassa se nostettiin alas jottei kävisi mitään haaveria.

Lauantaina ehdimme tehdä myös verijäljet koirille. Kokeilin joskus kesällä Hn kanssa jäljestämistä eikä siitä tullut yhtään mitään. Nyt se kuitenkin keksi mistä on kyse. Kyllä siitä tulee vielä hieno metsästyskoira! Jäljestimme kaksi jälkeä ja lopussa odotti aina pussissa makkaraa :) Tätä pitää kyllä harjoitella lisää viimestään ensi kesänä mökillä. Illalla kävimme toisella mökillä saunomassa ja syömässä. Mm Hukka tuli sinne mukaan, että sai hetken rauhoittua nartuntuoksuista. H nukkuikin suurimman osan ajasta mun jaloissa. Kun otimme mökillä asuvan Zetor-dalmiksen hetkeksi seuraamme sisälle H murisi sille ja se pelästyi H:ta :D Zetor-parka. Tosin kun otimme sen sitten hyörimään mukaamme H olikin jo ihan sitä mieltä että "aijoo sä olitkin itse asiassa aika iso".

Yöt H nukkui mun vieressä kaposella sohvalla <3 Olipahan aika suloinen.

Sunnuntaina teimme lyhyen metsälenkin ja pakkasimme auton. Automatkat sujuivat hyvin koirien nukkuessa sikeästi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti