Onneksi tänään tuli D.A.Ppi! Toivon mukaan se auttaa meidät yli aloittelevasta eroahdistelijasta. Haikun mielestä nimittäin yksin oleminen (myös Hukan kanssa) on aivan kauhistuttavaa. Jo pienikin hetki erossa ihmisistä saa Haikun huutamaan perään niin, että rappukäytävät raikaavat. Ja kyllä, olemme edenneet pienin askelin, mutta selkeästi emme tarpeeksi pienin.
Yritämme nyt saada pikkuisen muuttamaan mielensä ja uskoteltua sille, että yksin olo on edes jotenkin siedettävää. Pentu viettää nämä ajat pentuaitauksessa, jonka olemme kyhänneet keskelle olohuonetta, jottei nappula tuhuaisi kodinelektroniikkaa ja sähköjohtoja (ja vahingoittaisi itseään siinä sivussa). Tuire Kaimion pentuopasta ja ystävien neuvoja noudattaen olen kilisytellyt kotiavaimia, mennyt pois näkyvistä piteneviksi hetkiksi, mennyt eteisen portin yli (kolin kolin) ja avannut ovea. Oven avaaminen (ja sulkeminen) tuntuu vielä olevan liikaa. Olen viettänyt aikaa pennun kanssa aitauksessa (se osaa jo tämän seurauksena vähän istumista ja maahan menoa!), istunut sen vieressä lukemassa. Tehnyt kotiaskareita jne jne. Toivottavasti tiemme asian kanssa ei ole pitkä ja kivinen. Ainahan on helpompaa totuttaa pentu yksin oloon kuin korjata eroahdistusta myöhemmällä iällä, mutta kyllä tässä tekemistä riittää. Hukka on kyllä ollut vaarallisen helppo tämänkin asian suhteen. Se ei pentuna paljoa viisveisannut jos me olimme hetken poissa kotoa. Ah niitä helppoja aikoja ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti