3.1.2010

Hauskaa Uutta Vuotta!!

Joulukuu meni opiskelun merkeissä. Loman alettua alkoikin sitten kyläily ja muu häslinki. Hukalle varmaan kuitenkin ihan mukavaa kun paljon virikkeitä ja mammakin on kerrankin kunnolla kotona. Olimme jouluaaton Teemun vanhemmilla, ja joulupäivänä sitten huristimme Tahkolle jatkamaan. Tahkolla Hukalla riitti kavereita kun Voxy-labbis ja Ninni & Sessi-tiibetinspanielit olivat seurana. Ulkona oli kuitenkin niin kylmä, että joka tassua piti koittaa pitää ilmassa, eikä lenkkeilystä meinannut tulla mitään.

Kerran ehdittiin Purinallakin pistäytyä. Teimme todella hauskaa valssausharjoitusta lauantaimakkarat käsissä. Oli aika hyvä motivaatio koirilla pakkasesta huolimatta kun ohjaus tapahtui tosiaan lihalättyjen voimalla. Jos muistan, otamme nämä jatkossakin käyttöön.

Vuoden vaihteeksi menimme Lappeenrantaan. Vähän jännitti mitä H mahtaa raketeista tuumata, mutta rauhallisissa merkeissä oltiin. Hukalla oli DAP-panta kaulassa ja se simahtikin jo ennen puolta yötä nukkumaan :) Että ei tarvinnut hätäillä.

Uusi vuosi alkoikin sitten matkailun merkeissä. Otimme tiimillä; allekirjoittanut&Hukka ja Sofi&Lyra auton nokan kohti pohjoista eilen aamulla ja ajelimme navettaharjoitteluun Kiminkiin (kyllä, yhdellä i:llä). Matka taittui maisemia ihaillessa auringon paisteessa. Hukka kotiutui hyvin uuteen paikkaan ja tulee Lyran kanssa erittäin hyvin toimeen. Leikkiäkin on viritelty, mutta Lyra on toipilaana, joten se ei ihan käy. Lenkkejä tehdään pellolle ajetussa mönkkärinurassa jossa H painelee välillä ihan reippaastikin. Kylmyys on vain vähän päässyt yllättämään, parin päivän aikana on mennyt jo -30 rikki :( Tossuja ei siis parane unohtaa naulakkoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti