8.12.2009

Nenäasukkeja

Kävimme Hukan kanssa tervehtimässä eläinlääkäriä. Hukka on ryystänyt ja röhissyt muutaman päivän, ja epäilyn alaisena oli nenäpunkkitartunta. ELL kuunteli keuhkoja ja tutkiskeli koiraa muutenkin. Muut mahdolliset aiheuttajat rajattiin pois, joten nenäpunkithan ne tod näköisin kiusii Hukka-paran hengitysteissä. Hoidoksi saatiin Stronghold-kuuri. Toivottavasti auttaa.

Otettiin 4-rokotus samalla käynnillä, eikä Hukka meinannut huomata koko pistosta. Aluksi kun tultiin klinikalle Hukka ihan vapisi jännityksestä/pelosta ja säpsyi jokaista ääntä. Istuttiin odotushuoneessa jonkin aikaa ja H ehti rauhoittua vähän ennen eläinlääkärin tapaamista. Pöydällä se oli ihan häntä maassa masentuneena "nyt kuitenkin tehdään jotain kamalaa".. Namitkin se vain otti suuhun ja sylkäisi pois. Kun ELL oli jonkin aikaa koplannut, silitellyt ja kuunnellut stetarilla Hukka vähän piristyi. Kun piikki oli laitettu ja mokoma valkotakkinen meni koneen ääreen naputtamaan H tajusi, että nyt ei ainakaan enää tapahdu mitään ikävää ja alkoi popsia karkkeja ;) Odotellessamme laskua H viihdytti 11 viikkoista kissanpentua maukumalla ja kuopimalla.

1 kommentti:

  1. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta koko poppoolle. Toivottavasti olette jo nenäasukeista päässeet eroon. T. Suvi ja Gena

    VastaaPoista