8.4.2009

Tokat agility-treenit

Olimme tänään toista kertaa agilityesteiden seassa, omatoimi puuhaamassa Koirakoulu Kompassilla. Mukana olivat Milla & Frodo, Anne & Cami, Sofi & Lyra ja Fille & Torsten. Vaikka oli näin monta mahduttiin suht hyvin.

Menimme Hukan kanssa ensin hyppyestettä. Riman korkein kohta oli huikeat 10 cm maasta. Aluksi nostin hukan puoliväliin ja Hukka nosteli takajalat yli. Pian se kuitenkin jo meni ihan itse yli, kerran jopa pienellä pompulla. Treenipaikan lattia on vähän liukas, joten enempää ei kyllä voi vaatiakaan. Vielä. Puomilla otimme edellisen kerran tapaan laskeutumisharjoituksia. Nostin Hukan puomille ja se kipitti alas. Kontaktin lopussa annoin namia. Tämä sujui reippaampaa tahtia kuin viimeksi. Treenien lopussa Hukka meni ihan itse puomia ylöspäin! Tästä olen todella ylpeä, koska viimeksi se ei laittanut kuin etutassut puomille. Nyt se meni todella rohkeasti. Aloitimme keppien harjoittelun. Tosin alku ei ollut kovin päätä huumaava. Menimme keppien ihan alkuun ja namilla johdatin Hukkaa eteenpäin. Hukka meni kaksi keppiä, sitten sai namin. Lopussa otimme vielä putken muutaman kerran Sofin avustuksella.

Oli todella mukavat treenit ja Hukkakin vaikutti viihtyvän. On kiva treenata tutulla porukalla niin Hukan kanssa voi olla turvallisin mielin, vaikka on isojakin koiria mukana.

Kuvat © Filip Saxén


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti